Karhu karvatassu – hunajasuu huoleton
– Onko täällä karhuja, kysyy moni matkailija tullessaan Möhkön Rajakartanolle ensimmäisen kerran. Kysymyksestä välittyy silloin tällöin sävy, joka panee ajattelemaan, haluaako kysyjä vastauksen vahvistavan hänen pelkoaan vai toivettaan nähdä karhu.
– Onhan niitä! Möhkössä useita vuosikymmeniä toimineen lomakylän nimi ”Karhumajat” ei ole tuulesta temmattu. Sen ympäristössä ja tulotielläkin karhuemot ovat vaellelleet mielellään pentujensa kanssa, tosin näyttäytyneet harvoin. Normaalisti niillä ei ole tapana tuppautua ihmisten lähelle. Esimerkiksi kelpaa maininta omasta kokemuksestani kymmenien vuosien ajalta, sillä mieleisin harrastukseni on metsässä ja suolla kahlaaminen marja- ja sienikorin kanssa. Vain kerran on pelottanut vähän, vaikka kuljen siellä enimmäkseen yksin.
Lokakuussa kymmenisen vuotta sitten poikkesin lähisuolle nuuhkimaan suon tuoksua ja katsomaan, löytyykö karpaloita tai koristemateriaalia. Yhtäkkiä tuli tunne, etten ole yksin ja että joku tuijottaa minua. Vilkaisin sivuilleni, mutta en taakse. Tunne ei hellittänyt, joten oli otettava suora suunta kotia kohti. Luoja on antanut minulle parhaat edellytykset ryteikössä liikkumiseen -pitkät kintut ja suuntavaiston. Katse eteenpäin ja korvat höröllä harpoin kotipihaa kohti, kunnes käännyin ympäri viimeisellä mäellä ja totesin olevani yksin. Seuraavana päivänä kuulin, että karhu oli tallustellut samasta suunnasta noin tunnin kuluttua metsästä tulostani. Sain mieheltäni varashälyttimen metsäretkiä varten, sillä hän päätteli, ettei oma ääneni piisaa petojen pelotteeksi. Se ei vain lähde aina mukaan!
Paikallisista karhun tapaamisista jää tarinoita, joita ei tarvitse värittää. Ajan myötä ne sävyttyvät, mutta itse tapaaminen on tosi. – Naapurimme lähti pyöräilemään kylän keskustasta poispäin loivasti nousevaa mäkeä pitkin. Hän huomasi pian, että karhu nelisti tien vasemmalla puolella samaan suuntaan ja samaa vauhtia. Hän jatkoi matkaansa antamatta pedon häiritä, kunnes se kyllästyi tiellä juoksemiseen ja häipyi metsän suojaan.
Möhkön kylän alueella on ollut useita karhun talvipesiä. Niinpä ei ole ihme, että karhuperheitä on nähty kyläteillä. Huonoina marjavuosina karhut joutuvat etsimään ruokansa talojen pihapiirien marjapensaista ja hedelmäpuista. Näin totesimme käyneen omassa kotipihassammekin. Koska olimme aina pitkät päivät työpaikalla, tosin vain kilometrin päässä, nallet saivat nauttia rauhassa niin marjoista kuin ruokalevoista. Vasta kesän lopussa heinikon lakastuessa näimme makuu- ja peuhaamisjäljet lähimmillään viiden metrin päässä talosta.
Kaksi karhuemoa liikkui taannoin pentujensa kanssa monen päivän ajan aivan kylän keskellä. Ne aiheuttivat pelkoa niin asukkaissa kuin vierailijoissakin. Syyksi arvailtiin sitä, että emot toivat pentunsa kylän suojaan isäkarhuilta, joiden tiedetään nälkäisinä tappavan pentujaan. Onpa tuollaisesta nähty paikallisen rajamiehen kuvaama havainnollinen videokin. Siihen aikaan rajavartioasema toimi vielä Möhkössä päätien varrella. Rajamiesten tehtäväksi tuli karkottaa pedot kaukaisempiin metsiin. Alkoi soittokierros, jossa asukkaille kerrottiin operaatiosta ja varoitettiin mahdollisista kohtaamisista. Minulle sanottiin, että jos haluat nähdä karhuja, hakeudu sopivaan paikkaan autosi kanssa ja odota. Minähän odotin, kunnes karhuemo ilmestyi metsässä mäen takaa ja istahti kumpareelle, näki autoni ja jämähti siihen paikalleen. Pidin parhaana poistua, sillä häiritsin selvästi rajamiesten operaatiota. Vaan näinpähän karhun!
Konkreettisimpia karhujen aikaansaannoksia olemme kokeneet Rajakartanon pihassa. Siksi olemme sanoneet karhun näkemistä odottaville, että herätkää auringon noustessa ja katsokaa kompostien suuntaan. Nalle saattaa hyvinkin yrittää avata niitä nälissään, ainakin kesän alussa. Olemme siivonneet tällaisten visiittien jälkiä kolme kertaa, joista viimeisen pari vuotta sitten. Peto oli pettynyt tiukasti suljettuun biokompostoriin ja tempaissut sen tantereeseen jättäen sellaiset sormenjäljet, että syyllinen löytyi ilman suurennuslasia ja laboratoriotestejä.
Näin matkailusesongin alkaessa voisi pohtia, kannattaako metsän kuninkaasta julkaista tällaista tarinaa kulttuurimatkailun tyyssijoilla. Pedot eivät oleile enää vain korpiseuduilla. Viime aikoina olemme kuulleet niin karhujen kuin susienkin näyttäytymisistä asutuskeskuksissa, jopa kaupungeissa. Olen kertonut tarinaani menneessä aikamuodossa, miten karhut ovat liikkuneet kylässä ja sen liepeillä. Nyt kun kylämme keskustankin näkymiä hallitsevat raiskiot, ei karhuista ole puhuttu. En tarkoita kuitenkaan sitä, että karhujen pitää voida kulkea kylän raitilla. Tuore uutinen kertoo hirven synnyttäneen vasansa omakotitontilla. Petojen ja hirvien on ollut pakko hakeutua pois perinteisiltä reviireiltään, metsistä, joissa motot jylläävät.
Petojen runsautta lasketaan alueittain, ja tulokset riippuvat laskijoista. Montako petoa löytyy avohakkuilta, jotka laajenevat huolimatta huolestuneesta keskustelusta ja vaatimuksista niistä luopumiseen. Jos ihmisten reaktiot eivät pysty hillitsemään metsien raiskaamista, niin tässä olisi luonnon monimuotoisuudesta huolestuneille työsarkaa. Lintujen ahdingosta raportoidaan tuon tuosta, aiheellisesti.
Karhujen lukumäärä kasvaa Ilomantsissa, tapahtuupa metsissä mitä tahansa. Kunnassa on päätetty, että siitä tulee tuhannen karhun maa. Vuodesta 2014 lähtien Pogostalla järjestetyissä Karhufestivaaleissa syntyy suurista puupölkyistä taitavien ketjusahataiteilijoiden käsissä vuosittain kymmeniä karhuja, toinen toistaan upeampia. Niitä siirretään kesän alussa talviunilta Pogostan keskustaan ja Karhupuistoon seuraamaan kesäelämää. Festivaali kuuluu ja näkyy elokuun puolivälissä koko keskustassa. Tarjolla on myös oheisohjelmaa, joista Villiruokafestivaali vetää pisimmän korren. Tapahtuma on saanut ainutlaatuisuudellaan kerta kerralta suuremman suosion.