Rajakartano elää Möhkön kylän historiaa ja nykyisyyttä

Möhkö kasvoi 1800-luvun puolivälistä lähtien erilaiseksi elinympäristöksi kuin muut Ilomantsin kylät, joissa ihmiset saivat elantonsa viljelemällä maata ja hoitamalla karjaa. Tuolloin Möhköön tuli yrittäjä, joka alkoi jalostaa seutukunnalta löytyvää järvimalmia raudaksi, jolle oli kasvava tarve. Ruukki oli monella tavoin edistyksellinen ja piti huolta työntekijöistään, joita muutti kylään paremman elämän toivossa. Muiden muassa ruukin koulu perustettiin työntekijöille jo 1850-luvun lopussa ja kansakoulukin jo 1860-luvulla.

Syitä ruukin perustamiseen Möhköön olivat malmin löytymisen lisäksi toimivat vesitiet, vesivoima ja suuret metsät, joista saatiin raudan pelkistämisessä tarvittavaa havupuuhiiltä. Sopiva paikka hiiletykselle oli kylän itäisellä kulmalla Koitajoen varrella mäntymetsien äärellä. Alueen ilma oli sakeana savusta, noki muistutti ympäristön, ja paikan nimeksi muodostui Mustakorpi. On helppo kuvitella, miltä työntekijät näyttivät poltettuaan hiilimiiluja kaiket päivät. Tätä työtä tehtiin perhekunnittain, sillä siihen kuului puiden kaataminen, kuljettaminen ja hiilettäminen. Valmis hiili vietiin ruukille hevosilla. Mustakorven maaperässä ja varsinkin nykyisen Rajakartanon alueella maaperässä on eripaksuisia hiilikerroksia edelleenkin. Tällainen menneisyys on tuonut Rajakartanon ruokalistalle savustetut ruoat, mm. miiluhärän ja savukalat.

Raudan valmistaminen Möhkössä loppui 1900-luvun alkuvuosina, koska se oli kannattavampaa muualla uuden tekniikan kehittymisen myötä. Ruukin metsät siirtyivät suuren metsäyhtiön omistukseen. Alkoi ”Kutsetin” aika. Savotat ja uitot työllistivät kylän miehiä, ja emännät hoitivat karjaa pienillä peltotilkuilla. Miilunpolttoalueelle tuli aikanaan koti jollekin perheelle. Koitajoki toimi uittoväylänä, mistä muistuttavat vieläkin joessa Rajakartanon lähellä törröttävät paalut. Tukkijätkien käyttämä rantapolku on edelleen kuljettavissa Rajakartanon ja Anninkosken välillä.

Talvisota runteli möhköläisten elämää pahasti. Koitajoen pohjoispuolen asukkaat tuikkasivat kotinsa palamaan evakkoon lähtiessään. Vain ruukin päärakennus jäi palamatta. Neuvostosotilaat miehittivät kylän ja käyttivät hyväkseen kaiken mahdollisen. Näiden reilun kolmen pakkaskuukauden ajasta muistuttavat vieläkin vihollisen kaivamat korsujen pohjat, juoksuhaudat ja poterot kylän eri puolilla ja Rajakartanon lähelläkin. – 2000-luvun alussa toimintansa aloittaneessa Rajakartanossa vieraili vuosittain noin 10 vuoden ajan sotaveteraaneja muistelemassa noita kovia aikoja ja laskemassa seppeleen 21. prikaatin muistomerkille. Heidän vierailujaan muistelemme haikeina ja arvostamme heitä aina. Ilomantsin viimeisimpien sotien keskeiset taistelupaikat ja muistomerkit on koottu Sotatie-ohjelmaksi. Sen voi kokea opastettuna retkenä linja-autolla tai kännykkämobiilin avulla.

Viime sotien jälkeen Neuvostoliiton raja siirtyi Möhköön, missä Koitajoesta tuli rajajoki. Näin tuli tarve perustaa Möhköön rajavartiosto. Alussa se toimi useissa eri tiloissa kylän alueella, kunnes vuonna 1956 nousi rajavartioasema omine rakennuksineen Mustakorvelle, entisten hiilimiilujen alueelle. Matkaa naapurimaan rajalle jäi kaksi kilometriä. Kyläläiset suhtautuivat pääasiassa muualta tulleisiin rajamiehiin ensin arastellen. Rajamiehet tarkistivat henkilöpapereita, ja heidän läsnäolonsa ja erilainen käyttäytymisensä saivat paikalliset ihmiset epävarmoiksi. Pahin painajainen nuorille miehille oli kylän tyttöjen ”pääseminen” rajamiesten vaimoiksi. Varsin pian rajamiehistä tuli kylän tuki ja turva eikä kukaan pitänyt siitä, että rajamiesten tukikohta Möhkössä lakkautettiin myöhemmin. Mustakorven rajavartioasemasta tuli Vanha vartio, rajamiesten perheiden asuinpaikka, kun uusi vartioasema aloitti toimintansa päätien varrella 1990-luvun alussa. Vanha vartio muuttui vuonna 2001 ensin ”Mörkövartioksi”, millä nimellä uusi omistaja nimitti sitä aloittaessaan paikan muuttamisen matkailukäyttöön sopivaksi. Mittavan remontin ja rakentamisen myötä paikasta kehittyi Möhkön Rajakartano.

Rajakartano on toiminut vuodesta 2002 huoneistohotellina. Suomalaisin tuottein yksilöllisesti sisustetut huoneistot, kaksiot, yksiöt ja sviitti ovat antaneet makeat unet vieraillemme kylän syrjässä ja metsän hiljaisuudessa. Koitajoen rannan savu- ja rantasaunan löylyt ovat pehmitelleet rasittuneita lihaksia ja avanneet mielen syövereitä. Kartanon lähiluonnosta ja -tuottajilta hankitut ruoka-aineet muuttuvat keittiössämme maaseutu-gourmet’ksi, asiakkaiden erilaiset tarpeet ja toiveet huomioon ottaen. Leivonnassa käytämme itse viljelemäämme spelttiä, alkuvehnää. Karelia à la carte -verkostoon meidät kutsuttiin jo alkuvaiheessa.

Möhkö on matkailijalle elämys sinänsä: maan ja koko EU:n itäisin kylä ruukkeineen, sotahistorioineen ja vieraanvaraisine asujineen ja yrittäjineen. Monikoskinen Koitajoki on muuttumassa lohijoeksi kunnostustöiden edetessä. Petkeljärven kansallispuistoon johtaa Möhköstä polku, ja autolla sinne pääsee muutamassa minuutissa. Möhkönvaaran näkötornista on moni lintujen tarkkailija löytänyt lempipaikkansa.
Luontoretkille on tarjolla kielitaitoista ohjausta. Ruoan valmistus ja herkuttelu itse löydetyillä aineksilla luonnossa osaavan kokin kanssa tuovat hienon lisän retkeilyyn.

Ilomantsissa seurakunnat ovat toimineet ekumeenisesti jo vuosikymmenten ajan. Evankelinen enkelikirkko ja tunnelmallinen ortodoksinen kirkko sijaitsevat Ilomantsinjärven rannalla. Möhkössä aivan Rajakartanon naapurissa ekumeeninen metsäinen hautausmaa kätkee suojiinsa kylässä eläneiden kohtaloita ja tarinoita.
Ilomantsissa esittävän taiteen mestarit tuovat vierailijoillemme musiikkituokioita monin instrumentein ja myös yleisöä aktivoiden. Teatterin ystävät pääsevät nauttimaan paikallisten taiteilijoiden esityksistä talvisin Pogostalla ja kesällä Möhkön teatterissa.

Rajakartanon palveluihin kuuluu majoituksen, saunomisten ja ruokailujen lisäksi taideleirit sekä kokousten ja pienten edustus- ja perhejuhlien järjestäminen. Yli 10 hengen tilaisuudet ovat useimmiten yksityistilaisuuksia.

Tärkeän osan Rajakartanon tarinasta muodostavat ihanat asiakkaamme, joista monet tulevat uudelleen, lähettävät postikortteja ja suosittelevat ystävilleen viihtyisää luontokohdetta. Moottoripyöräilijät herättävät kartanomme kesään toukokuussa mukavankokoisina porukoina. Pyörien hyrinä on musiikkia korville. Viime vuosina ovat polkupyöräilijät löytäneet kartanolle yksin tai yhdessä, jopa poikki Suomen ajaen reilut 700 kilometriä kolmessa päivässä.

Työnsä vuoksi matkaa tekevä nauttii saadessaan vaihtelua hotelleissa yöpymiseen, rentoutuu kaikessa rauhassa ja valmistautuu tulevaan työpäiväänsä hyvin nukkuneena. Neljä vuotta sitten tuli Keski–Euroopasta herrasmies viikoksi. Hän sanoi tullessaan, että jos hän viihtyy, asiakkuus kestää kauan. Hänen työkomennuksensa oli kolmen vuoden nautinto ilman hälinää, mutta myös ilman huoneen avaimen käyttöä. Se jos mikä on vapautta!